April 23, 2011
Kahvinmakuiset suklaaleivokset
Kahvinmakuiset suklaaleivokset
Pohja:
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl vahvaa kahvia
1/2 dl suklaarouhetta
Väliin:
1 tlk (425 g) aprikooseja soseutettuna
Kostutus:
aprikoosilientä tai kahvia
Kuorrutus:
25 g voita sulatettuna
2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kahvijuomaa
Pinnalle:
suklaarouhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat. Sekoita
vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vanilliini-
sokeria ja lisää seokseen vuorotellen kahvin kanssa.
Lopuksi lisää suklaarouhe. Levitä uunipellille ja
paista 200 asteessa 15 – 20 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa pohja puoliksi ja lisää
soseutettu aprikoosiseos toiselle pohjalle ja nosta
toinen pohja kanneksi päälle.
Sulata voi ja lisää siihen tomusokeri, kaakaojauhe ja
kahvijuoma. Sekoita tasaiseksi ja levitä komeuden
päälle. Lopuksi ripottele vielä suklaarouhetta
koristeeksi. Leikkaa leivospaloiksi.
Suklaaleivokset vain paranevat, kun niiden annetaan
seistä seuraavaan päivään. Voi myös pakastaa, kunhan
pistää leivinpaperia kerrosten väliin.
Jukka-Poika said,
August 27, 2011 at 21:04
Terve. Missä ne herkkupeput on kun oon koittanu ettiä mutta yhtään peppua en oo nähny näillä sivuilla :/